Alennuskoodi / lahjakortti
Onko sinulla kampanja- tai alennuskoodi?

Haulikot

Haulikko on monipuolinen metsästysase, joka on usein myös aloittelevan metsästäjän ensimmäinen asehankinta. Haulikkoa käytetään pääasiassa pienriistan metsästyksessä ja ampumaurheilussa. Haulikolla voidaan metsästää mm. vesilintuja, kanalintuja, jäniksiä, pienpetoja, kauriita sekä peuroja (vain täyteisellä). Valikoimastamme löydät haulikot puoliautomaatteina, päällekkäis- ja rinnakkaispiippuisina. Meiltä myös pumppuhaulikot.

Haulikon istuvuus ja sopivuus on erittäin tärkeää ja sen pitäisikin toimia lähes käden jatkeena. Haulikolla metsästettäessä tilanteet ovat usein erittäin nopeita, eikä aikaa tähtäilyyn ole. Laukaus ammutaan usein refleksinomaisesti, jolloin haulikon sopivuuden ja ammunnan luontevuuden merkitys on suuri. Metsästyskäyttöön valittavan aseen paino kannattaa valita sopivan kevyeksi - omien voimien ja ampumatottumusten mukaan.

Ratahaulikossa aseen oikeanlaisella painotuksella saadaan suurta etua ja aseet ovat yleensä jonkin verran metsästyshaulikoita raskaampia. Ratahaulikkoa valittaessa mitoitus on keskeisessä roolissa. Asetta saadaan kumminkin muokattua omaan käteen sopivaksi erilaisella peränmitoituksella, poskipakkaa korottamalla ja erilaisilla peräkulman säätöpaloilla.

Valikoimassamme ovat mm. suositut Baikal- ja Beretta -haulikot. Baikal-haulikko on tunnettu lujasta laadustaan. Beretta-haulikot ovat maailmankuuluja ja Berettan aseita on käytössä ympäri maailman armeijoilla, poliiseilla ja yksityishenkilöillä. Mikäli haluat tietää enemmän valikoimassamme olevista haulikoista, meille voit aina soittaa tai lähettää sähköpostia.

Haulikon ostoon vaaditaan poliisin myöntämä hankkimislupa.

Derya MAX F-3501 12/76 14" Black - Puoliautomaattihaulikot - 4545458556380 - 1

Derya MAX F-350 12/76 14"

Derya MAX on suunniteltu erityisesti IPSC practical -ammuntaan ja muihin dynaamisiin ampumaurheilulajeihin.
(0)
2249,00 €
Useita vaihtoehtoja
Derya MAX F-4101 12/76 16" Black - Puoliautomaattihaulikot - 4545458557226 - 1
Uutuus!

Derya MAX F-410 12/76 16"

Derya MAX on kehitetty yhteistyössä huippuampujien kanssa ja se yhdistää poikkeuksellisen toimintavarmuuden, viimeistellyn ergonomian ja uusimman aseteknologian.
(0)
2249,00 €
Useita vaihtoehtoja
Derya MAX F-5001 12/76 20" Black - Puoliautomaattihaulikot - 4545458556984 - 1
Uutuus!

Derya MAX F-500 12/76 20"

Uusi (2026) Derya MAX -haulikko on kehitetty yhteistyössä huippuampujien ja ammattitaitoisten insinöörien kanssa.
(0)
2249,00 €
Useita vaihtoehtoja
Derya MK-12 IP-500 12/76 IPSC - Puoliautomaattihaulikot - 812285025219 - 1

Derya MK-12 IPSC

Deryan pääpaino on tukea, kehittää, vahvistaa ja laajentaa Practical-ammuntaa sekä muuta kilpa-ammuntaa maailmanlaajuisesti.
(0)
1190,00 € - 1249,00 €
Useita vaihtoehtoja
Fabarms STF 12 Compact 12/76 14" Green - Pumppuhaulikot - 8058480588374 - 1
Fabarms

Fabarms STF 12 Compact 12/76 14" Green

Pumppuhaulikko
Fabarm STF 12 Compact on Italiassa valmistettu laadukas pumpputoiminen taktinen haulikko, joka on suunniteltu vaativaan ammattikäyttöön sekä ammunnan harrastajille.
(0)
1890,00 €
Pikatoimitus 1-2 päivää
Tuotteet lähetetään 1-2 arkipäivässä
Franchi Affinity 3 28" 12/76 LH Puoliautomaattihaulikko - Puoliautomaattihaulikot - 4126769 - 1
Franchi

Franchi Affinity 3 28" 12/76 LH Puoliautomaattihaulikko

Ankariimpiinkin sää- sekä maasto-olosuhteisiin soveltuva Affinity Synthetic on valinta vaativimmallekin metsästäjälle.
(0)
949,00 €
Tarkista saatavuus asiakaspalvelu@kurre.fi tai soittamalla 010 229 1999
Lähetysaika n. 5-15 arkipäivää
Franchi Affinity 3 Max 5 12/76 28" - Puoliautomaattihaulikot - 3971453949567 - 1
Franchi

Franchi Affinity 3 Max5 12/76

Franchin Affinity MAX5 on täydellinen valinta vesistömetsästykseen kaikkialla maailmassa. Olipa tähtäimessäsi siteen tavi, sorsa tai muu riistalintu, antaa Affinity MAX5 eväät onnistuneelle...
(0)
899,00 €
Useita vaihtoehtoja
Franchi Affinity 3 Synthetic 12/76 26" - Puoliautomaattihaulikot - 3971104190249 - 1
Franchi

Franchi Affinity 3 Synthetic 12/76

Ankariimpiinkin sää- sekä maasto-olosuhteisiin soveltuva Affinity Synthetic on valinta vaativimmallekin metsästäjälle.
(0)
849,00 €
Useita vaihtoehtoja
Lincoln Game 12/76 28" Päällekkäispiippuinen haulikko - Päällekkäispiippuiset haulikot - 6416173025452 - 1
Lincoln

Lincoln Game 12/76 28" Päällekkäispiippuinen haulikko

Lincoln Game on perinteisillä metsästyshaulikon ominaisuuksilla varustettu 12 kaliiperinen päällekkäispiippuinen haulikko.
(0)
1190,00 €
Tarkista saatavuus asiakaspalvelu@kurre.fi tai soittamalla 010 229 1999
Lähetysaika n. 5-15 arkipäivää
Lincoln Lite 12/76 26" Päällekkäispiippuinen haulikko - Päällekkäispiippuiset haulikot - 6416173025469 - 1
Lincoln Lite 12/76 26" Päällekkäispiippuinen haulikko - Päällekkäispiippuiset haulikot - 6416173025469 - 2
Lincoln

Lincoln Lite 12/76 26" Päällekkäispiippuinen haulikko

Ase on hyvä vaihtoehto niille metsästäjille, joille perusaseiden tukit ovat liian pitkiä ja normaaliversiot lyhennetyillä tukilla liian etupainoisia.
(0)
1190,00 €
Tarkista saatavuus asiakaspalvelu@kurre.fi tai soittamalla 010 229 1999
Lähetysaika n. 5-15 arkipäivää
Winchester SX4 Camo Mobuc 12/89 28" Puoliautomaattihaulikko - Puoliautomaattihaulikot - 3963346436285 - 1
Winchester

Winchester SX4 Camo Mobuc 12/89 28" Puoliautomaattihaulikko

Winchester Super X puoliautomaatti haulikot ovat maailmankuuluisat nopeudesta, varmuudesta ja helppokäyttöisyydestä. Uusi SX4 puoliautomaattihaulikko on kehitettyy nopeaan ammuntaan....
(0)
1599,00 €
Tarkista saatavuus asiakaspalvelu@kurre.fi tai soittamalla 010 229 1999
Lähetysaika n. 5-15 arkipäivää
Winchester SX4 Composite 12/89 26" - Puoliautomaattihaulikot - 634957363798 - 1
Winchester SX4 Composite 12/89 26" - Puoliautomaattihaulikot - 634957363798 - 2
Winchester

Winchester SX4 Composite 12/89

Laukaisusykli, paino ja ergonomia tekevät tästä SX4:n komposiittiversiosta maailman nopeimman haulikon.
(0)
1249,00 €
Useita vaihtoehtoja